1.13 DOS

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind
 

 

 

 

      RAKASTA TIETOKONETTASI- Kansalaisen tietotekniikkatieto

Windowsin graafiset versiot ovat olleet käytössä jo vuodesta 1992 lähtien, mutta edelleenkin siellä taustalla usein luuraa vanhan pahan ajan jäänteenä DOS-käyttöjärjestelmä.

Itse asiassahan vielä Windows 98 oli vain graafinen käyttöliittymä, joka pyöri vanhan kunnon DOS-käyttöjärjestelmän päällä. Vasta Windows 2000, Windows XP ja Vista ovat ravistaneet itsestään kokonaan pois yhteyden DOS-pohjaan.

Itse MS-DOS eli Microsoft Disk Operating System on jo melkoisen vanha. Ensimmäinen nykyistä Microsoftin DOS-käyttöjärjestelmää käyttävä IBM-tietokone otettiin käyttöön jo vuonna 1981.

Windows 98:a käyttävä näkee DOS:n joka kerta koneen avatessaan, sillä ensimmäisen BIOS:iin liittyvien alkutekstien kelaamisen jälkeen kone käynnistyy aina ensin DOS:iin, jossa suoritetaan esimerkiksi Autoexec.bat -niminen tiedosto.

Kehotteesta DOS:iin

luku1.14_msdoskehote
Windows 98 -kone voidaan myös koska tahansa siirtää pelkkään DOS-tilaan suoraan Käynnistä-valikosta, josta löytyy suoraan kohta ’MS-DOS-kehote’. Tämän kautta avautuu Windowsiin ikkuna DOS:iin.

luku1.14_kaynnistaJos kuitenkin kone halutaan kokonaan ja vain DOS-tilaan sekin onnistuu Windows 98-koneissa Käynnistä-valikon Sammuta-kohdasta. Täällä esiin tulee myös vaihtoehto ’Käynnistä uudelleen MS-DOS-tilassa’. Tällöin Windows suljetaan kokonaan ja kone käynnistyy uudelleen DOS-tilassa.

Windows ME:ssäkin DOS on alla, mutta se on yritetty piilottaa näkyvistä, eikä yllä olevia komentoja välttämättä enää löydy. Windows 2000:ssa ja Windows XP:ssä DOS:a ei enää oikeasti olekaan, mutta tilalla on komentokehote, joka toimii pitkälti aivan samalla logiikalla ja samoilla komennoilla kuin DOS.

Komento kehottaa

DOS-tilan ikkunassa on heti DOS:n käynnistämisen jälkeen useimmiten vain DOS-komentokehote eli teksti C:\>. Lisäksi ikkunassa voi näkyä myös jonkin tiedoston tai kansion nimi, riippuen siitä miten DOS-kehote on käynnistetty.

DOS-tilassa ei hiirellä ole paljoa käyttöä. Periaatteessa kaikki komennot annetaan näppäimistöltä. Komennot ovat yleensä hyvin yksinkertaisia ja ytimekkäitä.

luku1.14_dir

Jos esimerkiksi halutaan nähdä sen kansion sisältö, jossa ollaan, kirjoitetaan DOS-ikkunaan vain dir ja painetaan enteriä. Esiin pompahtaa silloin listaus kaikista tällä tasolla olevista tiedostoista ja kansioista.

Komento cd taas vaihtaa kansiota, mutta se vaatii aina lisätietoa siitä mihin halutaan. Esimerkiksi komento cd.. (siis cd ja kaksi pistettä) siirtää sinut aina yhtä kansiotasoa ylemmäksi.
Toisaalta asemasta toiseen pääsee pelkällä aseman tunnuskirjaimella.

Jos koneesi cd-aseman tunnuskirjain on Windowsissa D, siirtää pelkkä komento D: sinut cd-asemaan DOS:ssa. Jos siellä ei ole romppua, tulee esiin jokin virheilmoitus.

Kaikki dos-komennot saat muuten helposti selville, kun menet osoitteeseen www.google.fi ja panet hakusanaksi vaikkapa dos komennot. Esiin tulee pitkä lista sivustoista, joissa kerrotaan kaikki mahdollinen DOS:n käytöstä.

Tyhjennä ja siivoa

DOS:ssa voi edelleenkin tehdä myös aivan aidosti hyödyllisiä asioita. Esimerkiksi komento format c: tyhjentää koko sen kiintolevyosion, jonka kirjain annetaan. Tämä komento on viruksien saastuttamia koneita siivotessa usein se viimeinen hätävara. Format-komentoa ei kuitenkin kannata kokeilla, jos ei tiedä mitä on tekemässä, sillä sen avulla saa koneensa helposti täysin toimimattomaan kuntoon.

Yleisimmin format-komentoa käytetään, kun kone on käynnistetty Windows 98 käynnistyslevykkeellä ensin pelkkään DOS-tilaan. Tämän levykkeen taas voit helposti itse tehdä, vaikka koneen mukana ei sellaista olisi tullutkaan.

Windows 98:ssa käynnistyslevykkeen teko onnistuu, kun menet ’Ohjauspaneelin’ kohtaan ’Lisää/Poista sovellus’ ja siellä ylävalikon kohtaan ’Käynnistyslevyke’. Pistä vain tavallinen tyhjä 3,5 tuuman levyke levykeasemaan ja paina ’Luo levyke’ -painiketta. Pian sinulla käytössäsi uunituore ja toimiva DOS-käynnistyslevyke.

DOS:ssa tapahtuu

Jos haluat vielä kokeilla uutta levykettäsi, sammuta ensin tietokoneesi kokonaan ja työnnä uusi levykkeesi levyasemaan ennen koneen uutta käynnistystä. Jos koneen BIOS on vain säädetty niin, että levykeasemasta käynnistäminen on ylipäätään mahdollista, käynnistyy kone seuraavaksi aitoon DOS-tilaan.

Ensin tulee valikko, jossa valitset haluatko CD-rom tuen vai ei. Rompputuki ei haittaa mitään, joten voit huoleti valita sen.

Sitten vain kokeilemaan. Aluksi voit kuitenkin välttää del -komentoa, jolla voit tuhota tiedostoja ja rename-komentoa, jolla niitä voi nimetä uudelleen.

Format-komentoakin voit kokeilla turvallisesti niin, että otat luodun käynnistyslevykkeen pois levyasemasta ja panet tilalle jonkin toisen levykkeen. Kun nyt annat komennon format a: niin levyke tyhjenee. Komento on aina turvallinen, sillä 3,5 tuuman levyasema on aina A-asemana.

Pingaa maailmalle

luku1.14_ping

Kun käynnistät DOS:n Windows 98:n Käynnistä-valikon DOS-kehotteesta, voit antaa esimerkiksi ping-komennon, jolla näet toimiiko nettiyhteytesi oikein. Esimerkiksi DOS-kehotteessa annettu komento ping 194.100.160.2 ottaa yhteyden Mbnetin DNS-palvelimeen neljä kertaa ja kertoo lopuksi sinulle yhteenvedon siitä kuinka kauan kesti kunkin paketin matka Helsinkiin ja takaisin.

Komento tracert taas kertoo reitin, jota kautta tuo paketti kulki. Komennon mukana pitää aina olla myös IP-numero eli komento tracert 194.100.160.2 kertoo mitä kautta äskeiset paketit ovat oikein kulkeneet. Tulos kertoo kaikki ne omituisen nimiset osoitteet, joissa paketti on ehtinyt matkansa aikana vierailla.

Joissakin tilanteissa hyödyllinen komento on myös net . Kun kirjoitat komentoriville komennon net ? saat näkyviin kaikki asiat joita net-komennoilla voi nähdä.

 

Sivujen suunnittelu: T:mi Bittitohtori

[ALOITA TÄSTÄ!] [1. WINDOWS] [1.1 Versiot] [1.2 Oikea nappi] [1.3 Pikakomennot] [1.4 Päätteet] [1.5 Moniajo] [1.6 Osiointi] [1.7 Päivitykset] [1.8 Eheytys] [1.9 Apuohjelmat] [1.10 Lisäavut] [1.11 Sähköposti] [1.12 Salasanat] [1.13 DOS] [1.14 Linux] [1.15 Vista] [1.16 IE7] [1.17 Palautus]

Google
 

 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind