1.15 Vista

 

 

      RAKASTA TIETOKONETTASI- Kansalaisen tietotekniikkatieto

luku1.16_vistaWindows Vista on täällä. Aikanaan me kaikki tulemme sitäkin käyttämään, vaikka sen tuloon edes omaan työkoneeseesi saattaa mennäkin vielä jonkin aikaa.

Uusin Windows on taas paremman näköinen ja kaikin puolin edeltäjäänsä vetävämpi, mutta vaatii myös koneelta jälleen reippaasti lisätehoja edellisiin versioihin verrattuna.

Työpöydän ja ja muun ulkoasun suunnitteluun on Redmontissa taas panostettu reippaasti ja koneen käyttökin on Vistassa taas askeleen helpompaa.

Mukavia pikkujuttuja on esimerkiksi se että Windows XP:ssä viljellystä ’Oma’-sanan viljelystä on luovuttu, eikä koneessa ole enää ’Oma tietokonetta’, ’Omia tiedostoja’ ja ’Omia kuvatiedostoja’, vaan linkit ovat reilusti ’Tietokoneeseen’, ’Tiedostoihin’ ja ’Kuvatiedostoihin’.

Turvallisuutta kohennettu

luku1.15_security
Windows Vistassa on panostettu rajusti myös turvallisuuteen. Vistan mukana tulee jo täysmittainen palomuuri ja tuiki tarpeellinen uusi turvaominaisuus vaatii käyttäjän hyväksynnän kaikille järjestelmätason muutoksille. Näihin varoituksiin tosin turtuu pian niin, että kaikki kysymykset tulee hyväksyttyä automaattisesti.

Vistan kalliimpien versioiden mukana tulee myös toimiva varmuuskopiointi-ohjelma, jolla tärkeät omat tiedostot saa helposti turvaan.

Myös verkottumista on entisestään helpotettu. Mukana on myös työkalu, jolla on helppo saada hallintayhteys verkon muihin Vista-koneisiin, jolloin tukipalveluiden hoito helpottuu entisestään.

Kannattaako vaihtaa?

Moni tietokoneen käyttäjä pohtii nyt kannattaisiko oman koneen käyttöjärjestelmä vaihtaa uusimpaan Windows-versioon eli myyntiin tulleeseen Windows Vistaan.

Vistan edeltäjä Windows XP ehti olla markkinoilla kuuden vuoden ajan. Se oli tullessaan melkoinen hyppäys eteenpäin niin käytettävyydeltään kuin vakaudeltaankin. Tekniikka kuitenkin etenee vauhdilla ja uusi Windows-versio oli jo suorastaan pakko tuoda markkinoille.

Windows Vistasta suunniteltiin alunperin suorastaan vallankumouksellista uudistusta, mutta suurimmat muutokset, kuten kokonaan uusi tietokantapohjainen WinFS-tiedostojärjestelmä, putosivat pois aikataulusyistä.

WindowsVistaStartButtonVista on tuo kuitenkin mukanaan melkoisen määrän muutoksia konepellin alle, vaikka käyttöliittymä onkin pyritty pitämään mahdollisimman tutun oloisena. Tosin esimerkiksi vanha kunnon ’Käynnistä’-nappi on korvattu pyöreällä Windows-logolla ja siitä aukeava valikkokin on uudistunut perusteellisesti.

Kaikki perustoiminnot löytyvät kuitenkin ainakin pienen hakemisen jälkeen, vaikka nimet ja termit ovat hieman muuttuneet.

Pysyykö kone mukana?

Useimmat saavat aikanaan Vistan eteensä tietokoneen vaihdon yhteydessä, sillä hyvin nopeasti kaikissa uusissa tietokoneissa on tarjolla vain Vista. Jos kuitenkin haluat päästä jo sitä ennen kurkistamaan Vista-maailmaan, on hyvä ensin tarkistaa pystyykö koneesi ylipäätään pyörittämään sitä. Koneelle asetettavat perusvaatimukset kun ovat jälleen selvästi kasvaneet.

Koneessa pitää olla ensinnäkin vähintään yhden gigahertsin prosessori, jollainen tosin löytyy kaikista viimeisen kolmen vuoden mittaan myydyistä tietokoneista. Keskusmuistia vaaditaan vähintään 512 megatavua ja oikeastaan vasta gigatavu on oikeasti riittävä määrä muistia. Vista nimittäin syö muistia aamiaiseksi ja illalliseksi.

Uuden välimuistijärjestelmän avulla Vista toimii sitä nopeammin mitä enemmän muistia koneessa on. Yli gigatavun muistilla varustetuissa koneissa käytetään järjestelmää, jossa Vista seuraa yleisimmän käytettyjä ohjelmia ja kerää ne jokaisella käynnistyskerralla muistiin valmiiksi. Ohjelmien käynnistys nopeutuu näin selvästi. Niinpä ensimmäisen kerran jopa kahden gigatavun muistimäärälle on todellista käyttöä.

Kovalevyksi tarvitaan 20 – 40 gigatavun limppu, mikä ei ole yleensä ongelma, kun kovalevyt nousivat yli 100 gigatavun suuruusluokkaan jo vuosia sitten.

luku1.15_aero
Näytönohjain kynnyskysymyksenä

Seuraava kynnys on näytönohjain. Vista on nimittäin ensimmäinen Windows-käyttöjärjestelmä, joka pystyy hyödyntämään nykyisten näytönohjainten hienoja 3D-ominaisuuksia. Tähän astihan vain pelit ovat eläneet kolmiulotteisessa maailmassa ja käyttöjärjestelmät ovat olleet tiukasti kaksiulotteisia.

Vistan uusi hieno Aero-käyttöliittymä vaatii toimiakseen vähintään 128 megatavun muistilla varustetun näytönohjaimen ja onpa puhuttu jopa 256 megatavusta, jotta toiminta olisi todella sulavaa. Jos Aeron läpinäkyvät ikkunoiden reunukset ja avoimien ikkunoiden selaaminen kolmiulotteisessa näkymässä eivät kiinnosta, selvitään kuitenkin selvästi vanhemmalla 32 megatavun muistilla varustetulla näytönohjaimella.

Jos et tiedä mitä koneesi on syönyt, mene Googleen ja laita hakusanaksi ’Windows Vistan päivityksen tukisovellus’. Pääset ensimmäisestä linkistä oikealle sivulle. Siellä voit napauttaa linkkiä ’Lataa Windows Vistan päivityksen tukisovellus’.

Tämä Upgrade Advisor-ohjelma selvittää riittävätkö koneesi tehot ylipäätään Vistan pyörittämiseen. Upgrade Advisor -sovellus asennetaan normaalisti ja käynnistetään kuten muutkin ohjelmat. Ohjelma sitten suosittelee myös mikä Windows-versio sinun pitäisi hankkia.

Versioita riittää

luku1.15_home_basicVistan hankkimista hieman monimutkaistaa se, että käyttöjärjestelmästä on tarjolla neljä eri versioita, jotka poikkeavat rajusti toisistaan erityisesti hinnaltaan, mutta myös ominaisuuksiltaan.

Halvin on kotikäyttäjille tarkoitettu Vista Home Basic -versio, jota on saanut päivitysversiona jopa sadallakin eurolla. Tämä versio on vähänkin vanhemman koneen omistajalle ainoa mahdollisuus. Siinä ei ole mukana näytönohjaimelle kovat vaatimukset asettavaa Aero-käyttöliittymää, eikä mukana ei ole Media Center -toimintoja tai varmuuskopiointityökalujakaan.

Tyylikkään Aeron ja esimerkiksi television ohjaamiseen kykenevän Media Centerin haluava kotikäyttäjä ostaa Home Premium -version. Sen päivitysversion hinta näyttäisi nyt liikkuvan 200 euron tuntumassa.

Yrityskäyttäjille on tarjolla Vista Business- versio, joka vastaa Windows XP:n Professional-versiota. Tämän version hinta liikkuu 350 ja 400 euron välillä. Business-versio ei kuitenkaan sisällä esimerkiksi Media Center-ominaisuuksia.

Ultimatessa kaikki herkut

Vihdoin tarjolla on vielä hieman Business-versiotakin kalliimpi Vista Ultimate, joka sisältää kaikki mahdolliset herkut, kuten esimerkiksi koko kovalevyn sisällön salaavan BitLocker-salausjärjestelmän, jota muissa versioissa ei ole tarjolla.

Hintavertailua vaikeuttaa se, että lisäksi liikkeellä on kolmenlaisia lisenssiversioita. Laitevalmistajille myydään halvempia OEM-versioita, joita liikkuu kuitenkin Microsoftin sääntöjen vastaisesti myös katukaupassa. OEM-versioiden mukana ei koskaan tule täydellistä pakkausta, vaan usein saa vain sellofaaniin käärityn rompun.

Seuraavalla hintatasolla ovat kotikäyttäjille tarkoitetut päivitysversiot, jotka asennetaan aina jo olemassa olevan vanhan Windowsin päälle. Tässä jutussa kerrotut hinnat ovat juuri näiden päivitysversioiden hintoja. Viimein ovat uusiin koneisiin tarkoitetut retail-versiot, jotka voi asentaa myös uuteen tyhjään koneeseen.

 

Sivujen suunnittelu: T:mi Bittitohtori

[ALOITA TÄSTÄ!] [1. WINDOWS] [1.1 Versiot] [1.2 Oikea nappi] [1.3 Pikakomennot] [1.4 Päätteet] [1.5 Moniajo] [1.6 Osiointi] [1.7 Päivitykset] [1.8 Eheytys] [1.9 Apuohjelmat] [1.10 Lisäavut] [1.11 Sähköposti] [1.12 Salasanat] [1.13 DOS] [1.14 Linux] [1.15 Vista] [1.16 IE7] [1.17 Palautus]

Google
 

 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind
 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind