1.7 Päivitykset

 

 

      RAKASTA TIETOKONETTASI- Kansalaisen tietotekniikkatieto

Tietokoneen päivittäminen pitäisi vain jaksaa tehdä, vaikka se kuinka tylsää onkin, sillä sitä vaatii myös solidaarisuus muita tietokoneenkäyttäjiä kohtaan. Jokainen päivittämätön kone on selkeä riski, joka vaarantaa myös kaikkien tuttavien koneet tarjoamalla madoille vapaan leviämisalustan.

luku1.8_updatepainike
Kaikeksi onneksi Microsoft on tehnyt päivittämisen niin helpoksi kuin sen ylipäätään voi vain tehdä. Jo Windows 98 ja ME -koneissa on yleensä suoraan Käynnistä-palkissa ‘Windows Update’ -painike.

Windows XP:ssä ja Vistassa päivitykset hoituvat jo täysin automaattisesti, kunhan pari asetusta on kunnossa. Mene Windows XP:ssä ’Käynnistä’-valikon ’Asetukset’ -kohdasta ’Ohjauspaneeliin’ ja valitse sieltä kohta ’Automaattiset päivitykset’.

luku1.8_automaatti

Jos valintamerkkinä toimiva musta piste on ikkunan kohdassa ’Automaattinen (suositus)’, varmista että automaattinen päivitys myös tapahtuu sellaiseen kellonaikaan, että tietokone on myös avoinna ja käytössä.

Microsoftilla ilmeisesti ajatellaan, että tietokoneet pidetään yötä päivää päällä, sillä oletusarvoisesti kohdassa ’Joka päivä’ oleva asetus on ’3:00’ eli aivan keskellä yötä. Ekologiaa ymmärtävät suomalaiset eivät tietenkään jätä koskaan tietokoneita päälle yöksi, joten kellonaika pitää vaihtaa joksikin järkevämmäksi. Työkäytössä olevassa koneessa hyvä aika voisi olla ’12:00’ ja iltaan painottuvassa viihdekäytössä olevassa koneessa ’20:00’.

Toinen mahdollisuus on käyttää asetusta ’Lataa päivitykset automaattisesti, mutta älä asenna niitä puolestani’. Tällöin kone lataa päivitykset automaattisesti aina, kun nettiyhteys on avoinna ja kysyy sitten käyttäjältä haluaako hän ne asennettavaksi. Jos tärkeä työ on kesken, voit vastata ei ja asennusta kysytään uudelleen seuraavalla käynnistyskerralla.

Windows Vistassa päivitysasetukset löytyvät ‘Ohjauspaneelin’ kohdasta ‘Windows Update’. Täällä on ikkunan vasemmassa reunassa kohta ‘Muuta asetuksia’ ja täältä löytyvät käytännössä lähes samat vaihtoehdot kuin Windows XP:ssä.

Koneet kiinni yöksi

Sivumennen sanoen jo tietoturvakin vaatii, että kaikki muut kuin palvelintietokoneet aina sammutetaan yöksi. Yöt ja päivät avoinna olevat koneet tarjoavat turhaan hakkereille temmellyskenttää.

Mitään höytyä ei työpaikankaan tietokoneiden yöllisestä tyhjäkäynnistä ole. Selvää rahassa mitattavaa haittaa siitä sen sijaan on aivan turhan sähkön kulutuksen kautta.

Jos automaattinen päivitys ei onnistu pääsee onneksi myös Internet Explorer -selaimessa käyttöjärjestelmän päivitykseen pääsee käsiksi suoraan parilla hiiren naksautuksella. Päivityslinkki löytyy ylävalikon toiseksi viimeisestä pääkohdasta eli ’Työkalut’ ja sieltä alasvetovalikon kolmanneksi ylimmästä kohdasta ’Windows Update’.

Näiden Windowsin päivitys-painikkeiden painallus vie käyttäjän Windowsin päivityssivustoon. Suoraan tätä osoitetta voivat muuten käyttää myös ne Windows 95:n käyttäjät ja muutkin, joiden koneesta Windows Update -nappula syystä tai toisesta puuttuu.

Windows 98ssa on Käynnistä-napista avautuvan valikon yläpäässä aina jossain kohtaa Windows Update –niminen painike. Jos nettiyhteys on jo auki, niin päivitys käynnistyy, kun vain napsautat tätä painiketta. Jos nettiyhteys ei ole valmiina avoinna, käynnistyy nettiselain, joka avaa nettiyhteyden normaaliin tapaan

Windows XP:ssä Windows Update-painike löytyy Käynnistä-valikon kautta avautuvan Kaikki ohjelmat –valikon yläpäästä.

luku1.8_updatesivu

Windows Updateen on myös suora linkki kaikissa Internet Explorer -nettiselaimen uudemmissa versioissa. Linkki löytyy IE:n ’Työkalut’-ylävalikosta ja toimii aivan samoin kuin Käynnistä-valikostakin avautuva versio. Itse Windows Update toimii aivan samalla periaatteella niin Windows 98:ssa, ME:ssä. Windows 2000:ssa kuin Windows XP:ssäkin.
 

Suomea puhutaan

Suomenkielisen Windowsin käyttäjän pitäisi automaattisesti saapua suomenkieliselle päivityssivustolle, mutta sivun alareunasta löytyy linkki, jonka kautta pääsee halutulle kieliversiolle, jos päivityssivu on jostain syystä väärällä kielellä.

luku1.8_suojausvaroitus
Jos palvelua ei ole kyseiseltä koneelta käytetty aikaisemmin, haluaa Update-palvelu asentaa koneeseen päivitystarpeen määrittelyssä tarvittavan apuohjelman ja esiin nousee vahvistusikkuna, jossa kysytään halutaanko tarvittava palikka asentaa.

Kun tähän on vastattu kyllä ja odotettu jälleen joskus pitkähköksi venähtävä tovi, esiin tulee vihdoin luettelo niistä päivityksistä, jotka Microsoftin mielestä juuri tässä koneessa sillä hetkellä tarvittaisiin.

Käynnistä uudelleen

Jos päivitys vaatii koneen uudelleenkäynnistystä, esiin pompahtaa asennuksen päätyttyä ikkuna, jossa kysytään halutaanko kone uudelleenkäynnistää. Uudelleenkäynnistyksen voi säästää myös myöhemmäksi vastaamalla ei.

Vaikka vastaisi ei, ei voi enää palata lataamaan muita päivityksiä, sillä palvelu vain ilmoittaa Update-sivustolla palattaessa kylmästi, että kone on käynnistettävä uudelleen ennen kuin latauksia voidaan taas tehdä.

Päivittäminen kannattaa

Karmea totuus on, että kaikki viime vuosina riehuneet madot ovat hyödyntäneet hyvin tunnettuja Windowsin tietoturva-aukkoja, joihin on useimmiten ollut jo pitkäänkin olemassa riskin kokonaan poistavat päivitykset.

Matojen kirjoittajat ovat kuitenkin voineet luottaa siihen, että verkossa on kiinni miljoonia tietokoneita, joihin näitä päivityksiä ei ole ladattu. Tilanne on todellisuutta, vaikka päivityksien lataus on pyritty tekemään Windows Updaten avulla niin helpoksi kuin mahdollista..

Hyväksy ja siunaa

Windows Updaten ensimmäisellä käyttökerralla tarkistetaan Windows Updaten käyttämän ActiveX-komponentin läsnäolo tietokoneessa. Kirjautuminen palveluun voi siten kestää hetken ja käyttäjä voi joutua hyväksymään ensin tuon komponentin lataamisen ja asentamisen.

Kun tämä muodollisuus on pois jaloista, alkaa itse Updaten käyttö. ’Tervetuloa Windows Updateen’ –osiossa on pieni vihreä ’Etsi päivityksiä’ -nuoli . Kun napautat sitä hiirellä, käynnistyy päivitystarpeen tarkistus. Tämä voi kestää pienoisen tovin koneen ja nettiyhteyden nopeudesta riippuen. Ruudussa vaihtuvat seuraavaksi hitaasti prosentit, jotka kertovat homman edistymisestä.

Kun prosentti muuttuu sadaksi, tulee näkyviin pieni vihreä ’Tarkastele ja asenna päivityksiä’ -nuoli. Kun napsautat tätä, tulee esiin uusi valikko, jossa vasemman reunan ’Windows Update’ -osiossa ovat tarjolla ensimmäisinä ’Tärkeät päivitykset ja Service Pack –päivitykset’. Juuri nämä ovat niitä elintärkeitä turvapäivityksiä, joiden pitäisi olla asennettuina kaikissa Windows-tietokoneissa.

Käyttäjä viedään automaattisesti ensin juuri näihin tärkeisiin päivityksiin ja ’Valitut päivitykset’ -osion ’Asenna nyt’ –painikkeen painallus aloittaa päivityksen.

Erikseen käynnistettävät

Osa päivityksistä on kuitenkin asennettava aina erikseen ja kone on usein vielä käynnistettävä niiden asentamisen jälkeen uudelleen. Kone kysyy tällöin lupaa koneen uudelleenkäynnistämiseen aina latauksen valmistuttua.

Windows Updateen voi joutua tekemään montakin reissua aina edellisen palikan lataamisen ja asentamisen ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Ladattavat palikat voivat myös kooltaan olla ainakin modeemikäyttäjille aivan sietorajalla.

Kaikkea ei tarvita

Nuo aikaisemmin mainitut ’Tärkeät päivitykset ja Service Pack’ –päivitykset ovat kuitenkin onneksi Windows Updaten tarjonnan ainoa pakollinen osio.

Esimerkiksi Windows 98:n käyttäjille tarjotaan lisäksi joukkoa Windows 98:n omia päivityksiä ja XP:n käyttäjille omiaan. Nämä päivitykset eivät kuitenkaan enää ole mitenkään pakollisia.

Kolmantena osiona ovat ‘Ohjainpäivitykset’, eikä niitäkään yleensä tarvita, jos kone muutoin tuntuu toimivan oikein.

 

Sivujen suunnittelu: T:mi Bittitohtori

[ALOITA TÄSTÄ!] [1. WINDOWS] [1.1 Versiot] [1.2 Oikea nappi] [1.3 Pikakomennot] [1.4 Päätteet] [1.5 Moniajo] [1.6 Osiointi] [1.7 Päivitykset] [1.8 Eheytys] [1.9 Apuohjelmat] [1.10 Lisäavut] [1.11 Sähköposti] [1.12 Salasanat] [1.13 DOS] [1.14 Linux] [1.15 Vista] [1.16 IE7] [1.17 Palautus]

Google
 

 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind
 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind