3.2 Verkottaminen

 

 

      RAKASTA TIETOKONETTASI- Kansalaisen tietotekniikkatieto

Yhä useampiin koteihin kertyy nykyisin tietokoneita kaksin tai kolmin kappalein, kun vaikkapa työpaikalta tuotu vanha kone annetaan lapsille ja omien työ- ja pankkiasioiden hoitoa varten hankitaan kunnon tietokone (tai nykyisin itse asiassa yhä useammin toisinpäin).

Väkisinkin ennemmin tai myöhemmin eteen tulee tilanne, että myös lapset haluaisivat tulostaa tai päästä Internetiin omalta koneeltaan. Tulostin on kuitenkin kytkettynä vain uudempaan koneeseen ja myös perheen nettiyhteya on toisessa koneessa. Silloin joudutaan miettimään kotiverkon rakentamista.

Vielä muutama vuosi sitten ainoa järkevä ohje olisi ollut: unohtakaa koko juttu. Verkottaminen oli nimittäin vanhoina pahoina DOS-aikoina todellista mustaa magiaa, joka ei tavallisille pulliaisille auennut. Tilanne on kaikeksi onneksi kuitenkin muuttunut ratkaisevasti Windowsin, verkkokorttien ja reitittimien kehityttyä roimasti helppokäyttöisimmiksi.

Verkon tekee kuka vain

luku3.2_nicItse asiassa kahden koneen kotiverkon rakentaminen onnistuu nykyisin keneltä vain, joka osaa avata ja ruuvata takaisin paikoilleen muutaman ruuvin. Nämä verkon rakentamisessa tarvittavat ruuvit ovat ne kaksi pienenpientä ruuvia, jotka lukitsevat korttipaikkoihin paikoilleen molempiin koneisiin asennettavat verkkokortit.

Jos kotona on uudempia koneita, ei edes erillisiä verkkokortteja tarvita, koska verkko-ominaisuus on lähes kaikissa uudemmissa tietokoneissa sisäänrakennettuna.

Verkkokorttien lisäksi tarvitaan vain reititin, joka saa koneet keskustelemaan keskenään. Tänä päivänä järkevin ratkaisu on yhdistetty ADSL-modeemi ja 4-porttinen reititin, jollaisen saa alle 80 eurolla. Tarjolla on myös reitittimiä, joissa on langaton tukiasemakin valmiina. Tällaisen ihmeen saa jo reilulla sadalla eurolla.

Langaton WLAN-verkko on todella kätevä, jos verkon koneet sijaitsevat eri huoneissa, eikä ole haluja lähteä porailemaan johtoja varten reikiä asunnon seiniin.

luku3.2_wlanpci Koko lankaverkon voi itse asiassa jo korvata WLAN-yhteydellä, sillä myös pöytäkoneisiin on saatavissa PCI-korttipaikkaan asennettavia langattomia verkkokortteja.

 

 

Kun vielä langattoman verkon WPA- tai WEP-salaus käännetään päälle ja annetaan asetus, ettei verkkoon hyväksytä kuin tietyt koneet, on tietoturvakin jo ainakin kotikäytössä suorastaan loistavalla tasolla.

Kotikäyttöön myytävät neliporttiset reitittimet sisältävät jo yleensä myös valmiin WAN-portin ADSL- tai kaapelimodeemia varten.

Reititinlaitteissa on useimmiten mukana myös palomuuriominaisuuksia eli ne kätkevät NAT-käännöksellä verkon koneet ulkopuolisilta, jotka näkevät verkosta vain reitittimen ja sen IP-numeron.

Yhteys helposti jakoon

luku3.2_routerReititin osaa jakaa yhteyden kaikille verkon koneille ilman mitään lisätoimia, jos vain koneet on asetettu hakemaan IP-asetuksensa automaattisesti. Tällöin reitittimessä oleva DHCP-palvelin jakaa koneille automaattisesti oikeat verkon sisäiset IP-numerot.

Laite toimii useimmiten myös palomuurina ja sillä nettiyhteys on helppo jakaa kaikille koneille. Reititittimen etuja on sekin, että muut koneet saa sillä nettiin käynnistämättä yhteyttä jakavaa konetta. Reititin mahdollistaa myös uusien koneiden tuomisen helposti mukaan verkkoon jatkossa

Palomuurilaitekaan ei takaa lopullista turvaa, mutta nostaa melkoisesti osaamisen kynnystä, joka tarvitaan järjestelmään pääsemiseksi. Sisään pääsyn taitavat oikeat hakkerit eivät sitten välttämättä olekaan tavallisen matti meikäläisen koneesta kiinnostuneita.

Asennus on leikintekoa

Verkkokorttien asentaminen on kaikkien nykyisten PCI-väyläisten korttien tapaan suorastaan naurettavan helppoa. Kun tietokone on avattu, irrotetaan vain tyhjän korttipaikan taustan suojalevy avaamalla sen ruuvi ja painetaan kortti korttipaikan valkeaan kantaan ja ruuvataan se tuolla alussa avatulla ruuvilla paikalleen.

Ainoa ongelma on kortin sovittaminen kantaansa, sillä ne tuppaavat olemaan hyvin tarkasti mitoitettuja ja kortin saamisessa paikalleen on käytettävä voimaa, eikä sitä oikein uskaltaisi herkän elektroniikan kanssa riittävästi käytellä.

Plug and Playn (tai pahojen kielien mukaan Plug and Prayn...) ansiosta Windows tunnistaa verkkokortin automaattisesti ja pyytää ajurilevykettä. Windows ohjataan ajurin jäljille ja sama prosessi toistetaan toisessa koneessa, onkin verkon asentamisen mekaaninen puoli itse asiassa jo valmis.

USB-verkkokin onnistuu

Onneksi nykyisin koneiden yhdistämiseen on kuitenkin tarjolla myös yksinkertainen USB-johtoon perustuva ratkaisu. Esimerkiksi Conceptronic USB 2.0 Databridge -nimisen ulkoinen USB-verkkopiuha mahdollistaa tietokoneiden pikayhdistämisen.

Tällä ihmeellä kahden koneen yhdistäminen onnistuu yksinkertaisimmillaan niin, että asennat mukana tulevalta mini-CD:ltä ajurit kumpaankin yhdistettävään koneeseen, panet piuhan kiinni molempien koneiden ulkoiseen USB-paikkaan ja napautat työpöydälle ilmestynyttä Conceptronicin ohjelmakuvaketta.

Asennusohjelma asentaa perusvaihtoehdossa kumpaankin koneeseen Windowsin tiedostonhallintaa muistuttavan ohjelman. Tällä ohjelmalla onnistuu toisen koneen tiedostojen katselu ja niiden siirtäminen vapaasti koneelta toiselle kumpaankin suuntaan. Ohjelma on ikävä kyllä kokonaan englanninkielinen.

Tässä vaihtoehdossa piuha toimii kuitenkin vain tiedostojen jakajana eli todellista pysyvää verkkoyhteyttä koneiden välillä ei ole. Koneiden välinen yhteys toimii tällöin vain ja ainoastaan tässä Conceptronicin omassa sovelluksessa.

Nopea yhteys

USB-kaapelin tiedostonsiirto soveltuu parhaiten tilanteisiin, jossa halutaan vain nopeasti siirtää esimerkiksi pöytäkoneesta kannettavaan joitakin tiedostoja.

Piuhan käyttämä USB 2.0 -standardi tarjoaa periaatteessa jopa 480 megabitin siirtonopeuden eli lähes viisinkertaisen nopeuden tavalliseen 100 megan ethernet-kotiverkkoon verrattuna. Piuha on siten kannattava ostos, jos haluaa joskus siirtää vaikkapa elokuvia nopeasti koneesta toiseen.

Täysin nopeus edellyttää kuitenkin, että kumpikin koneista todella tukee tuota USB 2.0 -standardia. Jos vain toisenkin koneen USB-väylä on vanhempaa USB 1.1 -standardia, putoaa siirtonopeus oitis vanhemman standardin teoreettiselle maksiminopeudelle eli murto-osaan 12 megabitin tasolle.

Ähräämistä tiedossa

Conceptronicin USB-verkkokaapelin avulla on mahdollista luoda myös aivan tavallinen verkkoyhteys, mutta tämä vaatii hieman enemmän ähräämistä ja vaivannäköä, eikä lopputulos ole aina aivan varma.

Asennusohjelma kysyy ajurien asennusvaiheessa Lontoon kielellä halutaanko asentaa yhteys vain tiedostojen siirtoa (filetransfer) varten vai luodaanko varsinainen verkkoyhteys (network filetransfer).

 

Sivujen suunnittelu: T:mi Bittitohtori

[ALOITA TÄSTÄ!] [3. LAITTEET] [3.1. Ostoksilla] [3.2 Verkottaminen] [3.3 Nettiyhteydet] [3.4 Langattomat] [3.5 Muistit] [3.6 Kirjoittimet] [3.7 Liitännät] [3.8 Näytöt] [3.9 Prosessorit] [3.10 Ergonomiaa] [3.11 Siirtolevyt] [3.12 Taskukoneet] [3.13 Faksi] [3.14 GPRS] [3.15 Analyysi] [3.16 Macit] [3.17 Kommarit] [3.18 64 bittiä] [3.19 Kannettavat] [3.20 Fon-verkko] [3.21 Usb-muistit]

Google
 

 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind
 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind