5.2 Uutisryhmät

 

 

      RAKASTA TIETOKONETTASI- Kansalaisen tietotekniikkatieto

Internetissä on tarjolla paljon muitakin tietolähteitä kuin pelkät http-protokollan avulla toimivat www-sivut. Jo kauan ennen kolmen tuplaween keksimistä samaa internet-verkkoa käytettiin uutisten, juorujen, mainosten ja herjausten välittämiseen nyysseissä eli news-protokollalla toimivissa uutisryhmissä.

On kuitenkin jäänyt tunne, että kaikki eivät edes tunne koko nyyssien käsitettä, sillä ei ole kenenkään intressissä opastaa ihmisiä niiden käyttöön. Ylivoimainen pääosa uutisryhmien sisällöstä on kuitenkin innokkaiden asianharrastajien viestejä toisille samanlaisille.

Uutisryhmän voi käytännössä perustaa kuka tahansa minkä tahansa aiheen ympärille ja sen kyllä huomaa. Uutisryhmien määrä kasvaa joka päivä. Netistä löytyi reippaasti yli 50 000 erilaista uutisryhmää, joten jokaiselle luulisi löytyvän jotain kiinnostavaa.

Asetukset kuntoon

Uutisryhmiin käsiksi pääseminen vaatii vain hieman asetuksien säätämistä ja tuon uutisryhmäluettelon lataamista oman palveluntarjoajan news-palvelimelta, mutta se vaiva kannattaa nähdä.

Yleisimmin käytetyssä sähköpostiohjelmassa Outlook Expressissä uutisryhmiin pääset yksinkertaisesti valitsemalla sähköpostiohjelman ylävalikon kohdan 'Työkalut' ja sen alasvetovalikosta kohdan 'Uutisryhmät' tai yksinkertaisesti näppäilemällä control + w kun sähköpostiohjelma on avoinna.

Ensimmäisellä uutisryhmien käyttökerralla ohjelma kysyy ensin käyttäjän tarvittavat tiedot kuten sähköpostiosoitteen ja käytettävän news-serverin nimen.

Useimpien kannattaa käyttää oman internet-palveluntarjoajansa serveriä, joka esimerkiksi Kolumbuksella on yksinkertaisesti 'news.kolumbus.fi' ja Dnalla ’news.finnet.fi’. Tämä tieto löytyy aina palveluntarjoajan toimittamasta liittymämateriaalista tai sen voi kysyä internet-palveluntarjoajan helpdeskistä, jos paperit ovat kadonneet.

Aiheen mukaan

luku.5.2_ryhmatLähes kaikissa uutisryhmäohjelmissa on mahdollisuus etsiä uutisryhmiä hakusanan mukaan, jolloin valtavaa ryhmälistaa ei tarvitse lähteä umpimähkään selailemaan. Esimerkiksi Outlook Expressissä on aina uutisryhmät avattaessa esiin tulevassa 'Uutisryhmien tilaukset' -ikkunassa heti yläosassa kätevä  'Näytä uutisryhmät, jotka sisältävät:' -ikkuna.

Kun ikkunaan kirjoittaa esimerkiksi nimen ’Ford’ saa eteensä vain ne uutisryhmät joiden nimessä on osana tämä nimi, liittyi se sitten Eileen Fordin tai Henry Fordiin. Oikean ryhmän löytyessä vain tuplaklikataan listasta uutisryhmän nimeä, jolloin siitä tulee tilattu.

Tällöin ryhmä näkyy myös ruudun alaosassa olevassa kolmen välilehden kautta siirryttäessä kohtaan 'Tilattu', jossa on lueteltu vain tilattuna olevat ryhmät.

Tilaamatta perille

Kun jokin uutisryhmän nimi on aktiivisena eli tummennettuna, voi siihen siirtyä myös tilaamatta sitä eli painamalla vain ruudun alareunan 'Siirry' -painiketta. Myös tilattuihin uutisryhmiin siirrytään helposti samalla 'Siirry' -painikkeella.

Kun 'Siirry' -painiketta painetaan, lähtee ohjelma noutamaan kaikkia ryhmässä olevia viestejä palvelimelta ja tämä voi kestää hetken. Ohjelma hakee kuitenkin tässä vaiheessa vain otsikkotiedot ja varsinainen viesti haetaan vasta, kun käyttäjä joko tuplaklikkaa viestin otsikkoa avatakseen viestin tai Outlook Expressissä siirtää kursorin viestin kohdalle, jolloin itse viesti aukeaa ruudun alaosassa olevaan esikatseluikkunaan.

luku.5.2_kuvat
Myös mahdolliset viestien liitetiedostona olevat kuvat aukeavat Outlook Expressissä ilman eri toimenpiteitä suoraan esikatseluikkunaan. Ne voi sitten säästää omalle koneelleen painamalla kuvaa oikealla näppäimellä valitsemalla 'Tallenna kuva' ja edelleen omalta koneelta sopivan kansion.

Joka lähtöön

Uutisryhmiä on tarjolla todella kaikkiin mahdollisiin makuihin maan ja taivaan välillä. Krakkereilla, natseilla ja muilla hulluilla on omia ryhmiään ja kaikki maailman erilaiset omituiset harrasteet ovat hyvin edustettuina. Niistä ei kuitenkaan tarvitse piitata, sillä kaikki kummalliset ryhmät voi yksinkertaisesti sivuuttaa ja jättää omaan arvoonsa.

Jos vieraalla kielellä operoiminen ei viehätä, on tarjolla runsaasti myös suomenkielisiä uutisryhmiä. Niitä löytyy eniten hakusanan sfnet -alta. Hakemalla uutisryhmiä sfnet -nimellä saa luettelon yli 200 suomenkielisestä ryhmästä, joiden aiheet kattavat niin urheilun, erilaiset koiraharrasteet, kaikki mahdolliset atk:n osa-alueet kuin vaikkapa skeptismistä käytävän keskustelun.

Hienointa uutisryhmissä on se, että siellä ihmiset todella auttavat ja opastavat toisiaan rehellisestä auttamisen ilosta. Sopivasta uutisryhmästä voi saada hyvin nopeasti vastauksen mieltään askarruttavaan ongelmaan.

Kaikki voivat osallistua

Tosiaan, uutisryhmiin voi siis kuka tahansa itse kirjoittaa eli myös tämän jutun lukija voi koska tahansa mennä vaikkapa uutisryhmään 'sfnet.viestinta.journalismi' ja ottaa sydämensä kyllyydestä tiukasti kantaa journalismin nykytilaan.

luku.5.2_viestiOutlook Expressissä oman viestin kirjoitat, kun menet 'Siirry'-näppäimellä kyseiseen uutisryhmään ja yksinkertaisesti valitset ylävalikon kohdasta 'Viesti' alasvetovalikon kohdan 'Uusi viesti'.

Kirjoita viestiin sopiva aihe kohtaan 'Aihe' ja kirjoia varsinainen teksti viestikenttään. Paina sitten vasemman yläkulman 'Lähetä' -nappia. Viesti menee näin toimiessa aina siihen uutisryhmään, joka on alla avoinna viestiä lähettäessä. Juuri näin yksinkertaista se tosiaan on.

Etiketti säätelee

Viestin lähettäminen uutisryhmiin on siis teknisesti helppoa, mutta asiassa on monta muutakin puolta. Varsinkin jotkin pienten erikoisryhmien uutisryhmät ovat jonkin pienen sisäpiirin porukan temmellyskenttiä, joissa saatetaan suhtautua epäluuloisesti tai jopa vihamielisesti uusiin keskusteluun mukaan tuleviin ihmisiin.

Alkuvaiheessa kannattaakin useimmiten vetää hyvin matalaa profiilia ja tutustua ensin muihin ryhmän säännöllisiin osallistujiin ja heidän mielipiteisiinsä, jotta ei heti joudu jonkun kanssa avoimeen sotaan töräyttämällä heti kärkeen aivan väärän mielipiteen.

Uutisryhmiin on syntynyt todellisia virtuaaliyhteisöjä, jotka pitävät joskus yhteyttä myös muilla tavoin, mutta ei kannata odottaa, että niihin pääsisi solahtamaan oitis mukaan.

Paljon puhutaan netiketistä, joka säätelee käyttäytymistä uutisryhmistä, mutta käytännössä normaali toisten huomioonottaminen ja huomaavaisuus riittävät pitkälle.

Tavarakin liikkuu

Puhtaasti mielipiteiden jakamisen lisäksi uutisryhmissä on myös runsaasti aivan käytännönläheisiä palveluita välittäviä uutisryhmiä. Itse olen käyttänyt usein ryhmien sfnet.tori.myydaan.atk. kokoonpanot sekä sfnet.tori.myydaan.atk.komponentit palveluita.

Näissä on jatkuvasti kymmeniä ellei satoja myyjiä liikkeellä ja myös ostajat ovat selvästi löytäneet ryhmät. Tänne voi huoletta itsekin panna oman tarpeettoman ark-romppeensa myyntiin, sillä myyntiyritys ei maksa mitään.

Vastaavia sfnet.tori -alkuisia myyntiryhmiä on monille muillekin elämänalueille, mutta ne eivät ole välttämättä yhtä vilkkaita kuin tietotekniikkaan liittyvät.

Uutisryhmien lukemiseen on myös omat erikoisohjelmansa, joista ylivoimaisesti suosituimpien joukossa on Free Agent, joka on nimensäkin mukaisesti ilmainen ohjelma. Sen voi ladata esimerkiksi osoitteesta http://www.forteinc.com/agent/index.php

Ryhmien määrässä ei rajoituksia

Tilatut ryhmät näkyvät myös varsinaisessa sähköpostin ohjelmaikkunassa vasemman reunan Kansiot-näkymässä uutisryhmäpalvelimen nimen alla. Täältä pääset suoraan aikaisemmin tilatuksi valitsemiisi ryhmiin avaamatta erikseen uutisryhmäikkunaa.

Voit valita tilatuiksi rajattoman määrän ryhmiä, sillä tilaaminen ei merkitse oikeastaan muuta kuin ryhmän panemista muistiin vastaisen varalle.

Pääset suoraan ’Uutisryhmien tilaukset’-ikkunassa lukemaan valitsemaasi ryhmää, kun otat haluamasi ryhmän aktiiviseksi ja painat alareunan ’Siirry’-painiketta.

Viestien otsikot tulevat nyt ylimpään ikkunaan, tilatut ryhmät näkyvät vasemman reunan ikkunassa ja oikean reunan alimmassa ikkunassa näkyy kulloinkin aktiivisena olevan viestin alku. Pääset lukemaan viestiä, kun vain kaksoisnapautat sen otsikkoa.

Tarkkana pitää olla

Uutisryhmiin kirjoittaminen ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Ryhmien käyttäjien keskuuteen on syntynyt oma alakulttuurinsa, jonka tunteminen on menestyksekkään keskusteluun osallistumisen edellytys. On myös muutamia kardinaalimokia, joihin syyllistyvä saa yleensä heti suunsa ja silmänsä täyteen roisiakin palautetta.

Jukka K. Korpela on tehnyt nyyssien käytöstä todella seikkaperäisen Nyyssioppaan, jossa on kaikki se tieto, jota koskaan voit nyyssien käytössä tarvita. Seuraavassa kuitenkin muutama perussääntö kiireisimmille.

Ensinnäkin varmista aina, että kirjoitat juuri sellaiseen uutisryhmään, johon kirjoituksesi sopii. Älä siis esimerkiksi koskaan lähetä ostoilmoitusta myyntiryhmään tai myynti-ilmoitusta ostoryhmään. Osassa ryhmistä käy kuitenkin sekä osto että myynti. Tällöin täytyy viestin otsikkoon panna alkuun tunnus O: ostettaessa ja M: myytäessä.

Toiseksi älä koskaan liitä uutisryhmäviestiisi kuvaa. Tästä saat varmasti Unix-miehet silmillesi ja haukut voivat olla rumiakin. Kuvia voit lähettää vain binääriryhmiin, joita on hyvin vähän.

Vastatakin voi

Jos haluat vastata ryhmissä jo olemassa olevaan viestiin, helpointa on, että painat viestin otsikon päällä hiiren oikeaa näppäintä ja valitset ’Vastaa ryhmään’ -vaihtoehdon aukeavasta valikosta.

Oma viestisi menee nyt hierarkiassa ensimmäisen viestin alle eli se tulee näkyviin, kun painat alkuperäisen viestin otsikon edessä olevaa + merkkiä. Vastausviestin näkyviin tulo voi kuitenkin kestää hetken.

Vastauksista syntyy viestiketjuja, jotka voivat olla kymmenien viestien mittaisia. Keskustelu myös harhautuu usein aivan sivupoluille, mutta tämä on nyysien suola. Kaikki kukat kukkivat ja jokainen saa sanoa mitä haluaa.

Toisaalta saa myös varautua siihen, että jos esimerkiksi kirjoitat ryhmään sfnet.keskustelu.maanpuolustus sivareja ihannoivan viestin, niin saat myös silmillesi melkoisen pöllytyksen. Toisaalta uutisryhmät ovat täynnä trolleiksi kutsuttuja ärsyttäjiä, jotka nimenomaan käyvät vaikkapa kasvissyöntiryhmässä kehumassa läskin ihanuutta.

Roskaposti rasittaa

Uutisryhmien kiusana ovat myös roskapostittajat, jotka ovat oppineet keräämään sähköpostiosoitteita uutisryhmiin lähetetyistä viesteistä. Uutisryhmissä näkeekin koko ajan viestissä olevina sähköpostiosoitteina eri tavoilla sotkettuja osoitteita tyyliin minun.osoiteNOSPAM@kolumbus.fi tai  minun.osoitePOISTA@kolumbusSPAM.fi.

Näiden lisukkeiden tarkoituksena on harhauttaa uutisryhmistä sähköpostiosoitteita keräävät robotit. Tarkoituksena on, että viestiin vastaava poistaa itse käsin osoitteesta nuo ylimääräiset lisukkeet.

Muissa kuin myyntiin liittyvissä uutisryhmissä liikkuvat usein vuodesta toiseen samat keskustelijat, jotka jahnaavat samoja kiistoja samojen kiistakumppaneiden kanssa. Uuden tulijan ei kannatakaan rynnätä heti laukomaan omia mielipiteitään, vaan on parempi ensin jopa viikkojen ajan seurailla miten ja millä tasolla keskustelua käydään.

Aloitteleva kirjoittaja on ylipäätään uutisryhmissä heikoilla. Mikään ei nimittäin ole ryhmissä aina väijyville uutisryhmäguruille niin halveksittava olento kuin ihminen, joka ei tunne uutisryhmissä käytettävää netikettiä eli käyttäytymissäädöstä.

Vaikkapa sfnet.atk -ryhmässä voi periaatteessa kysellä mistä vain itseään rasittavasta atk-ongelmasta, mutta hyvin alkeellisiin kysymyksiin saa vastaukseksi vain jäätävän hiljaisuuden tai ivallista pilkkaa.
Viestien lähettämistä kannattaa aina kokeilla ensin ryhmässä sfnet.aloittelijat.testit. Muihin ryhmiin tehdyt testiviestit aiheuttavat yleensä rajua ähinää ja puhinaa.

 Lontoon kieli on hallussa, aukeaa nyysseissä valtava maailma, jossa riittää tietoa ja potaskaa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välissä. Sopiva uutisryhmä löytyy yleensä aina, vaikka pistät ’Uutisryhmien tilaukset’-ikkunaan minkä hakusanan tahansa. ’Binaries’ -hakusana esimerkiksi tuottaa melkoisen listan ryhmistä, joissa tarjolla on erilaisia liitetiedostoja.

Varoituksen sana on kuitenkin tässä oitis paikallaan. Uutisryhmissä ei kannata koskaan avata liitetiedostoa, jos se ei ole jpg-kuva tai mp3-tiedosto, joissa ei nykytiedon mukaan voi piileskellä viruksia.

Voit muuten lukea uutisryhmiä myös suoraan netissä ilman erityistä sähköpostiohjelmaa. Hakukone Google tarjoaa nimittäin uutisryhmienkin sisällön osoitteessa http://groups.google.fi/. Täällä voit tehdä hakusanoilla hakuja uutisryhmien viesteihin tai tutustua niihin ryhmittäin. Liitetiedostoja täällä ei kuitenkaan ole.

 

Sivujen suunnittelu: T:mi Bittitohtori

[ALOITA TÄSTÄ!] [5. TIEDONHAKU] [5.1 WWW-haku] [5.2 Uutisryhmät] [5.3 Nettiradiot] [5.4 RSS] [5.5 Podcasting] [5.6 Lähihaku] [5.7 Lehdet] [5.8 Wikipedia] [5.9. StumbleUpon] [5.10. Google Maps]

Google
 

 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind
 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind