8.1 Kotisivut

 

 

      RAKASTA TIETOKONETTASI- Kansalaisen tietotekniikkatieto

Omien kotisivujen tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa puuhaa, mutta niitä ei kannata lähteä tekemään ennen kuin todella on jotain asiaa. Maailmassa on aivan liikaa 'Hei, nimeni on Matti, olen 44-vuotias insinööri ja asun Lopella' -sivuja, jotka eivät oikeastaan palvele mitään tarkoitusta.

Omat kotisivut voivat kuitenkin olla myös tärkeä työväline. Oikein tehdyiltä kotisivuilta potentiaaliset työnantajat voivat yhdellä vilkaisulla tarkistaa minkätyyppisiä töitä sivujen tekijä on aikaisemmin tehnyt ja keille.

Kotisivujen tekoon kannattaa tarttua myös oitis ja välittömästi, jos todella harrastaa jotain asiaa ja tietää jotain sellaista, jota kaikki alan harrastajat eivät välttämättä tiedä, tai haluaa ajaa jotain tärkeäksi kokemaansa asiaa.

Silloin omat kotisivut tuovat internet-yhteisölle todellista lisäarvoa ja niihin uhrattu aika ja vaiva voidaan perustella myös puolisolle.

Helppoa ja hauskaa

Kotisivujen tekeminen on sinänsä eräs helpoimmista ja hauskimmista tietoteknisistä projekteista, joihin ihminen voi ryhtyä. Kotisivujen teossa tarvittavia ohjelmia ja työkaluja on internet puolillaan ja ilmaista kotisivutilaa sivuja varten on tarjolla ainakin kymmenissä, jollei sadoissa paikoissa.

luku.8.1_vennamo02Entinen Soneran pääjohtaja Pekka Vennamo kehuskeli aikoinaan omilla sivuillaan koodanneensa sivujensa jokaisen rivin Windowsin Muistiolla. Pelkästään tavallisella tekstieditorilla voikin luoda vaikka kuinka mahtavat sivustot tahansa.

Tavallinen pulliainenkin pääsee Muistiolla pitkälle sopiva aloittelijan opaskirja toisessa kädessä koodatessaan.

 

Hallinta ongelmana

Ongelmaksi tässä ratkaisussa vain nousee sivuston hallinta. Käsin koodattujen sivujen sisäisten linkkien toimivuuden takaaminen voi olla todella hikinen urakka, kun uusia sivuja tuodaan mukaan tai sivujen järjestystä muutetaan.

Sivujen tekeminenhän ei sinänsä ole mikään ongelma ja perussivut syntyvät vaikka tallettamalla Word-asiakirja html-muodossa (eli hötömölönä kuten nykyisin sanottaisiin...). Sivuston sisäisen rakenteen ylläpitäminen sen sijaa voi olla ongelma, jos mitään apuvälineitä ei ole saatavilla.

NetObjects Fusion auttaa

luku.8.2_fusionOngelman voi ratkaista turvautumalla esimerkiksi NetObjects Fusion -nimiseen ohjelmaan. Tämän ohjelman avulla käy kokonaisen sivuston luominen yhdessä illassa, sillä sivujen väliset linkit syntyvät ohjelmassa automaattisesti, aina kun uusia tytärsivuja luodaan.

NOF:lla on myös todella helppo luoda tuo tuikitärkeä yhtenäinen ilme omalle sivustolle, sillä ohjelman mukana tulee joitakin kymmeniä valmiita tyylejä, joiden avulla koko sivuston kaikkien sivujen ulkoasu saadaan muutettua yhtenäisesti yhdellä ainoalla hiirenklikkauksella. Ohjelman käytön opiskelukin sujui alle puolessa tunnissa, sillä käyttöliittymä on viritetty suoraan tumpelotasolle.

Tyylikysymyksiä

Huonojakin puolia toki on, sillä nuo valmiit tyylit eivät välttämättä kaikille sovi ja koko sivuston luonnin automatisoinnin hyödyntäminen myös estää yksilöllisten sivujen tekemisen

Vastaavia työkaluja on olemassa kuitenkin monia muitakin, mutta kaikista niistä joutuu yleensä maksamaan selvää Suomen rahaa. WYSIWYG:ä käyttävistä (What You See Is What You Get) eli jo editoidessa valmiin tuloksen näyttävistä ohjelmista joutuu yleensä maksamaan.

Sivut nettiin

Kun sivut on tavalla tai toisella saatu valmiiksi, on vuorossa niiden saaminen kaikkien ihmeteltäviksi.

Lähes jokaisella toimittajalla on onneksi valmiina oman internet-palveluntarjoajan tarjoamat viisi tai kymmenen megatavua levytilaa, joka riittää aivan hyvin tavallisen mattimeikäläisen sivustolle. Ongelmana näissä ratkaisuissa on vain usein osoite, joka voi olla hyvinkin monimutkainen rimssu, johon ei sitäpaitsi useimmiten pysty itse lainkaan vaikuttamaan.

Vaikea osoite voi olla ongelma, varsinkin jos ollaan virittelemässä kaupallisemmin suuntautuneita sivuja, joihin pitäisi jonkun myös osata tulla. Tällöin selkein ratkaisu on oman domain-nimen ostaminen ja hosting-palvelun hankkiminen omalle sivustolle, mutta nämä ratkaisut ovat aina maksullisia.

Isoveli auttaa

luku.8.2_vapausOngelman voi ratkaista myös menemällä netissä Vapaus Dot Comin  Isoveli Domain -palveluun osoitteessa http://www.vdc.fi/tuotteet/isovelidomain/. Täällä vain täytät yksinkertaisen kaavakkeen, jossa kerrot halutun osoitteen ja tarkistet, että se on vapaana.

Pian isoveljeltä tulee 22,50 euron lasku, joka sisältää myös ensimmäisen vuoden vuosimaksun lisäksi domain-osoitteen rekisteröintimaksun. Laskun maksettuasi sinulla on pian ikioma domain.

Palvelu käsittää myös uudelleenohjauksen eli voit pitää sivut edelleen jonkin ilmaisen levytilan tarjoajan levyillä. Isoveli vain kääntää kaiken uuteen domainiisi tulevan liikenteen oikeaan paikkaan.

Samalla saat lisukkeena oman sähköpostidomainin, johon voi perustaa rajattoman määrän omia osoitteita. Riittää kun vain niiden loppuosa on domainin nimi, niin kaikki siihen tuleva posti ohjautuu omaan varsinaiseen sähköpostiosoitteeseen, riippumatta siitä mitä @:n vasemmalla puolella lukee.

Työkaluja sivuntekoon

luku.8.2_expressSivujen tekoon ja suunnitteluun on tarjolla helppoja ja edullisia ratkaisuja. Esimerkiksi lohjalainen Finnish Net Solutions Oy on luonut Page Express -nimisen järjestelmän, jonka avulla kenen tahansa yrittäjän pitäisi pystyä tekemään itsekin kotisivut yritykselleen.

Sivujen suunnitteleminen ja tekeminen on kuitenkin vain osa kotisivujen luomista, sillä sivut pitää myös saada jollekin palvelimelle ja sivuille pitää saada domain eli oma www-osoite. Page Express poikkeaa muista markkinoilla olevista nettisivujen luontiratkaisuista nimenomaan siinä, että sen ostaja saa samalla myös domain-osoitteen ja gigatavun palvelintilan.

Jos sivut tekee itse vaikkapa parisataa euroa maksavalla Microsoftin FrontPagella tai saman hintaluokan NetObjectsFusionilla, pitää kuitenkin domain-osoite ja palvelintila hommata erikseen. Tästä taas seuraa oma vaivansa ja useimmiten myös kustannuksia.

Sivunteko-ohjelman ostaminen on toisaalta kertainvestointi, mutta Page Express -järjestelmässä maksetaan 600 euron aloitusmaksun lisäksi 50 euron kuukausimaksua järjestelmän käytöstä. Page Expressin ehdottomana valttina on kuitenkin sivustojen helppo päivittäminen.

Sekä FrontPagessa että NetObjectsFusionissa sivustojen myöhempi päivittäminen vaatii melkoisesti ylimääräistä opettelua ja hiirenkliksuttelua. Page Expressin käyttäjä taas voi päivittää sivustonsa suoraan netissä.

Päivitys sujuu

Juuri tuo päivittämisen helppous on Page Expressin tärkein myyntiargumentti. Kun sivusto on kerran luotu, voi sivun sisältöä muuttaa, kun vain napauttaa sivun alareunassa olevaa pientä ja huomaamatonta Page Express-linkkiä.

Salasanan ja käyttäjätunnuksen antamisen jälkeen kyseinen sivu avautuu niin, että sivun vieressä näkyy 'Muokkaa sivua'-linkki. Sen painallus vie suoraan editointitilaan. Nyt voi myös luoda uuden sivun suoraan olemassa olevaan sivuhierarkiaan. Järjestelmä luo automaattisesti sivujen väliset linkit ja käyttäjä voi itse päättää missä järjestyksessä linkit esitetään.

Teksti ja kuvat lisätään sivulla olevassa editointi-ikkunassa, jossa käytettävissä ovat kaikki perustyökalut. Sivukartan avulla voi tarkastella sivuston hierarkiaa ja sivusta voi tehdä salasanasuojatun intranet-sivun yhdellä hiirenkliksautuksella.

Kuvien käsittelyynkin on tarjolla peruseditori, jonka avulla kuvat voi rajata tai muuttaa sivulle sopivan kokoisiksi. Esikatselu-painikkeen avulla voi menossa olevaa työtä tarkastella työn vielä kestäessä.

Ulkoasu ongelmana

Page Express -järjestelmä keskittyy sisällön hallintaan ja sillä tehdyt sivut ovat ulkoasultaan väkisinkin melkoisesti toistensa kaltaisia. Sivustossa käytettävät tyylit voi kuitenkin muokata haluamikseen ja myös värimaailmaa ja logoja muokata halunsa mukaan. Eksoottisempia flash-animaatioita tai monimutkaisempia javaskriptejä ei kuitenkaan suoraan voi käyttää.

Toisaalta Page Expressillä tehnyt sivut ovat sitten aina hyvin luettavia ja sisäiseltä järjestykseltään loogisia. Varsinkin yritysten sivustoissa tehdäänkin usein se virhe, että annetaan hienon suunnittelun viedä sivuston käytettävyyden metsään.

NetObjetcsFusion puolestaan tarjoaa satoja valmiita villejäkin ulkoasumalleja, joiden avulla voi yhdellä hiirenklikkauksella muuttaa koko sivuston ulkoasun. NetObjectsFusionillakin voi helposti luoda upeat, mutta vaikealukuiset ja sekavan tuntuiset sivut.

PageExpress sopiikin parhaiten tilanteisiin, joissa haetaan mahdollisimman professionaalia otetta. NetObjectsFusionilla taas luodaan helposti näyttäviä koiran tai yhdistyksen sivustoja. Jos ihmettelet tuota koiran kotisivua, niin tee huviksesi Google-haku jonkin koirarodun englanninkielisellä nimellä ja huomaat, että koirilla on jo enemmän kotisivuja kuin ihmisillä...

Tienaamaan

Jos sinulla on jotain todella kiinnostavaa sanottavaa tai annettavaa nettiyhteisölle, voit myös oikeasti tienata sivuillasi. Googlen Adsense-mainosohjelmaan lähtevät sivustot nimittäin saavat aivan selvää rahaa mainostajille ohjaamastaan liikenteestä, jos sivusto myös todella kerää kävijöitä ja mainosten klikkaajia.

Google Adsensestä saat lisätietoa alla olevan linkin kautta:

 

 

Sivujen suunnittelu: T:mi Bittitohtori

[ALOITA TÄSTÄ!] [8. HYVÄ TIETÄÄ] [8.1 Kotisivut] [8.2 Mail2web] [8.3 Ympäristö] [8.4 Digitv] [8.5 Viivakoodit] [8.6 Blogit] [8.7 Sanakirjat] [8.8 GPS-suunnistus] [8.9 Nettikeskustelut] [8.10 Facebook]

Google
 

 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind
 

Etsi tästä sivustosta haun tarjoaa FreeFind